Kuva: AOP

Vain 12-vuotiaana julkisuuteen noussut Jojo Siwa avautui kuuluisuuden karuista seurauksista

14.11.2023 16:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Jojo Siwan mukaan hän kärsi kovasta stressistä, joka vaikutti myös hänen terveyteensä.

Jojo Siwa, 20, tunnetaan tanssijana, laulajana, näyttelijänä sekä YouTube-tähtenä. Hänen uransa alkoi jo 12-vuotiaana, kun hän oli mukana tosi-tv-ohjelma Dancing Momsissa.

Lapsuudessa tullut kuuluisuus vaikutti suuresti Siwan terveyteen, eikä ihme. Siwan mukaan hän sai 12-vuotiaana stressi-ihottuman, joka aiheutti hänelle myös hiustenlähtöä. 

- Sain palautetta siitä, kuinka minulla oli pakeneva hiusraja. Ihmiset eivät vain tienneet sitä, että kärsin stressi-ihottumasta, joka sai hiukseni tippumaan. Ei sen ikäisellä ihmisellä pitäisi olla stressiä, joka saa heidät kaljuuntumaan, mutta minulla oli, Siwa kertoo haastattelussa.

Hän kertoo koittavansa selviytyä julkisen paineen tuomasta stressistä viettämällä paljon aikaa yksin. 

- Teen todella paljon erilaisia asioita yksin. Pidän siitä, sillä minulle moniin paikkoihin meneminen on vaikeaa.

Siwa on hyvin suosittu sosiaalisessa mediassa. Hänellä on esimerkiksi TikTokissa yli 45 miljoonaa seuraajaa. Siwa on aiemminkin todennut, että hänen somefaninsa ovat usein olleet hänelle suurena tukena. Yhdeksi esimerkiksi someyhteisön tuesta Siwa mainitsee vuoden 2021 uutisoinnin siitä, kuinka hän kertoi kuuluvansa seksuaalivähemmistöön. 

- Kaikki ympärilläni eivät ole tukeneet minua, mutta netissä niitä ihmisiä oli paljon. Siksi minun oli helpompi tulla ulos kaapista netin puolella. Sain siellä valtavasti tukea.

Lue myös: Kaapista ulos tullut JoJo Siwa paljastaa, että hänellä on tyttöystävä: 'Hän on täydellinen'

Lue myös: JoJo Siwa ei saanut kutsua palkintogaalaan, homofobiahuhut roihahtivat - "Epäilyttävää"

Lähde: Metro.Co.Uk

Kilpailut

Uusimmat