Kuva: Sakara Records / Handout

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus paljastaa nyt, miksi tiet rumpalin kanssa erosivat

20.11.2023 11:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Yhtye kirjoitti aiheesta pitkän kirjoituksen omalle Facebook-sivulleen.

Kerroimme viime viikolla siitä, kuinka Timo Rautiainen & Trio Niskalaukas -yhtye koki muutoksia kokoonpanossaan, kun yhtye erotti pitkäaikaisen rumpalinsa, Seppo Pohjalaisen. Pohjalainen kirjoitti oman vastineensa yhtyeen ilmoitukseen ja kertoi siinä oman näkemyksensä tapahtuneesta:

"Innoissani menin ABC:lle bänditapaamiseen, joka oli kutsuttu koolle. Ajattelin, että josko vihdoin aloittaisimme uuden levyn teon Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen kanssa. Mutta sitten tulikin isku päin kasvoja ja olinkin erotettu bändistä. Kyllä tästä toivutaan, mutta aikaa se vie", muusikko kirjoitti Facebookissa.

Nyt yhtye on antanut oman vastineensa Pohjalaisen kirjoitukselle. Yhtyeen mukaan on hyvä avata monien tunteita kuumentaneen tapahtuman taustoja. Bändin mukaan tämä on tärkeää etenkin siksi, että kukaan muu kuin yhtyeessä oleva eivät todella tiedä, mitä bändin sisällä tapahtuu. 

"Ensiksi on hyvä muistaa, että ammattimaisesti toimiva ja keikkaileva bändi työyhteisönä (meidän tapauksessa 10 henkeä) on hyvin erityisen kaltainen toimintaympäristö. Sen yhteisön ulkopuolisilla ihmisillä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä kaikkea se pitää sisällään. Ei edes perheenjäsenillä" yhtye kirjoittaa.

Yhtyeen mukaan juuri tähän bändin kesken vietettyyn aikaan liittyvät ne tapahtumat, jotka johtivat muutoksiin yhtyeessä. Yhtye korostaa kirjoituksessaan myös sitä, ettei mitään päätöksiä tehty hetken mielijohteesta tai kevein perustein. 

"Yhteistyön lopettaneet ongelmat ovat olleet läsnä jo vuosia, mutta enenevässä määrin muutaman viime vuoden aikana."

"Palaveri kesti 15 minuuttia"

Yhtyeen mukaan viime viikon torstain ABC-palaveri kesti 15 minuuttia. 

"Palaverin aluksi Timo totesi tämän ajankohdan olevan oikea radikaalille ratkaisulle bändin toimintaa ajatellen (ei sovittuja esiintymisiä, ei materiaalia seuraavalle levylle). Hän kertoi kevään akustisen kiertueen olleen viimeisin osoitus siitä, että yhteistyömme jatkossa tällä kokoonpanolla on mahdotonta. Hän perusteli mielipiteensä esimerkeillä. Samoin teimme me muut kolme, jokainen vuorollaan. Kerroimme esimerkkejä viimeisen parin vuoden ajalta tapauksista, jotka olivat vaikuttaneet tähän valitettavaan ratkaisuun. Seppo kommentoi hyvin niukkasanaisesti. Jarkko toivoi, että tämä asia hoidettaisiin niin, että jatkossa ei tarvitsisi vaihtaa kadun toiselle puolelle jos vaikka satuttaisiin ”törmäämään” toisiimme kaupungilla. Tähän emme saaneet Sepon kommenttia. Hän poistui paikalta."

Kirjoituksen mukaan yhtye on pahoillaan siitä, että he eivät pystyneet tarjoamaan Pohjalaiselle hänen toiveidensa mukaista toimintaympäristöä.

Lopuksi yhtye toivottaa Pohjalaiselle kaikkea hyvää tuleviin haasteisiin. Koko kirjoituksen pääset lukemaan alta:

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus perustettiin vuonna 1996. Bändin maine kasvoi pikkuhiljaa, kunnes vuonna 2002 julkaistu kolmas albumi Rajaportti nosti yhtyeen suuremman yleisön tietoisuuteen. Levyltä muistetaan varsinkin hittisinglet Surupuku ja Lumessakahlaajat.

Lue myös: Timo Rautiainen Suomi sata vuotta -kohusta: "Tekstistä löydetty asioita, joita siinä ei ole"

Kilpailut

Uusimmat