Kuva: AOP / Atte Kajova

Modernit miehet -tähti Jarkko Niemi kertoo, että faneilla on usein hänelle yksi ja sama pyyntö

19.12.2023 20:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Niemi kertoo myös, mihin asioihin hän samaistuu Modernit miehet -hahmossaan ja mihin ei.

Ylen suosikkisarja Modernit miehet jatkuu uusin jaksoin tammikuussa 2024. Neljättä kautta tähdittävät Jarkko Niemi, Iikka Forss, Tommi Rantamäki ja uutena kasvona Mikko Töyssy. Komediasarjassa käsitellään humoristisella otteella miesten ennakkoluuloja, ongelmia ja epävarmuuksia neljän päähenkilön kautta. 

Niemi kertoo, että uudella kaudella tehdään aikahyppy eteenpäin, jonka myötä monet tilanteet ovat hieman muuttuneet. 

- Se on siistiä. Se on kiva päivitys ja on hienoa, että meininki pysyy ihan samana minun kokemukseni mukaan. Ihmiset ovat odottaneet tosi paljon sitä ja on jännittävää, että miten ihmiset ottavat vastaan tämän uuden meiningin, Niemi intoilee. 

Väärinpäin käännetty lippis on Modernit miehet -hahmon Peten tavaramerkki. (kuva: Juge Heikkilä / Moskito Television Oy / Yle)

Sarjan hahmoista löytyy hauskoja, karrikoituja luonteenpiirteitä, joiden ansiosta jokainen voi löytää heistä jotain tunnistettavaa. Niemen roolihahmo Pete on vanhempiensa nurkissa majaileva maailmanparantaja, jolla on usein kuitenkin oma agenda aatteidensa alla. Hän on neljän kaveruksen porukasta nuorin. Löytyykö Niemen mielestä hänestä ja hänen roolihahmostaan jotain samankaltaisuuksia? 

- Pete on tavallaan sellainen ärsyttävä pikkubroidi, joka on pakko ottaa purkkikseen mukaan, koska mutsi on käskenyt. Samaistun siihen sillä tavalla, että minulla on pari vuotta vanhempi isoveli ja olen koko elämäni ollut jonkun pikkuveli, hän miettii. 

Pete näkee usein myös vikoja kaikissa muissa paitsi itsessään, eikä hän pelkää syyllistää tai kommennella muita.

- Ehkä nuo ovat asioita joihin en niinkään samaistu. Tai en mä tiedä, kyllä mä olen välillä sellainen, että jos mua väsyttää tai mökötyttää, niin saatan passauttaa muita, Niemi nauraa. 

Sarja on yksi maamme rakastetuimpia komediasarjoja ja se on valloittanut katsojien sydämet jo ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien. Niemi kertoo saaneensa sarjasta paljon positiivista palautetta ja selkeästi myös hänen hahmonsa on tehnyt vaikutuksen sarjan faneihin, sillä toisinaan fanien tervehdykset saavat komediallisiakin piirteitä.

- Tosi usein jotkut tulevat sanomaan, että "ei vittu Pete". Sitten jos kysytään yhteiskuvaa ja minulla on usein lippis päässä, niin pyydetään, että voitko laittaa sen väärinpäin. Se on jäänyt mieleen, näyttelijä kertoo iloisena. 

Modernit miehet jatkuu tammikuussa. (kuva: AOP / Atte Kajova)

Lue myös: Mikko Töyssy muistelee ensitapaamistaan Kaija Koon kanssa - päätyi pukukoppiin yläosa paljaana

Lue myös: Jättisuosittu kotimainen komediasarja jatkuu - yksi hahmoista ei jatka uudella kaudella

Lue myös: Alkoholittomat oluet testissä, kaksi olutta nousi ylivoimaiseen voittoon - "Erinomainen janojuoma"

Kilpailut

Uusimmat