Kuva: AOP

Demi Lovato kihlautui - julkaisi kuvan näyttävästä sormuksesta

18.12.2023 17:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Pari on seurustellut vuoden ajan.

Laulaja Demi Lovato, 31, on kihlautunut puolisonsa, muusikko Jutesin kanssa vuoden seurustelun jälkeen. Tietojen mukaan Jutes kosi rakastaan lauantaina 16. joulukuuta Los Angelesissa. 

Pari ilmoitti ilouutisen maailmalle eilen. Lovato jakoi Instagram-tilillään kuvasarjan, jossa nähdään myös lähikuva hänen upeasta timanttisormuksestaan.

"Olen sanaton. Eilen oli elämäni paras ilta. En voi uskoa, että pääsen avioitumaan elämäni rakkauden kanssa," Lovato kirjoitti jakamiensa kuviensa yhteydessä.

Julkaisu on kerännyt hurjan määrän tykkäyksiä sekä kasan onnitteluita. Julkaisun näet alta tai täältä.

Lovato nousi jo nuorena julkisuuden parrasvaloihin, eikä artistin matka kohti aikuisuutta ole ollut helppo. Lovato on avoimesti kertonut päihde- ja mielenterveysongelmistaan. Lovaton päihderiippuvuus on johtanut muun muassa kohtalokkaaseen yliannostukseen, joka johti sairaalahoitoon ja jätti artistille aivovaurion

Laulaja kertoo, ettei hän tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta yhdestä asiasta hän kuitenkin haaveilee.

- Olen nyt uudessa luvussa elämässäni, ja en tiedä mitä kolmekymppiseni tulevat tarjoamaan minulle, mutta toivottavasti perheen jonain päivänä, Lovato kertoi viime vuoden syyskuussa.

Nyt näyttää siltä, että hänen toiveensa on toteutumassa. 

Lue myös: Demi Lovato ei uskonut elävänsä 30-vuotiaaksi - haaveilee nyt yhdestä asiasta

Lue myös: Demi Lovato tahtoo antaa nuorille vertaistukea mielenterveysongelmista - "Avun pyytäminen on enemmän kuin ok"

Lähde: Page SIx

Kilpailut

Uusimmat