Kuva: AOP

Demi Lovato ei uskonut elävänsä 30-vuotiaaksi - haaveilee nyt yhdestä asiasta

24.09.2022 21:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Artisti on kamppaillut muun muassa päihderiippuvuuden kanssa.

Laulaja Demi Lovato, 30, nousi jo nuorena julkisuuden parrasvaloihin, eikä artistin matka kohti aikuisuutta ole ollut helppo. Lovato on avoimesti kertonut päihde- ja mielenterveysongelmistaan. Lovaton päihderiippuvuus on johtanut muun muassa kohtalokkaaseen yliannostukseen, joka johti sairaalahoitoon ja jätti artistille aivovaurion. Lovato on kuitenkin selvinnyt vaikeuksistaan, ja juhli syntymäpäiviään 20. syyskuuta täytettyään 30-vuotta. 

Laulaja ei itse uskonut selviävänsä näin pitkälle.  

- Luulin, että se oli jotain mikä oli mahdotonta. Jopa ollessani raittiina, oli masennukseni niin voimakas, etten uskonut pääseväni tänne asti tänään. Mutta tässä minä olen, Lovato kertoo. 

Laulaja kertoo, ettei hän tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta yhdestä asiasta hän kuitenkin haaveilee.

- Olen nyt uudessa luvussa elämässäni, ja en tiedä mitä kolmekymppiseni tulevat tarjoamaan minulle, mutta toivottavasti perheen jonain päivänä, Lovato sanoo. 

Lovato on ollut avoin vaikeuksistaan ja yksityiselämästään, mutta jatkossa laulaja haluaa pitää jotain asioita enemmän itsellään. 

- Joskus minulla on suuri suu. Kun vanhenen, yritän opetella olemaan yksityisempi. Luulen, että annan liikaa tietoa ihmisille elämästäni, ja minun pitää miettiä, ansaitsevatko ihmiset sen? Olen varma, että siihen mennessä, kun olen 35-vuotta, tulee suuni olemaan liimattu kiinni, koska olen väsynyt puhumaan itsestäni. Ja olen varma, että ihmiset ovat myös väsyneitä kuulemaan, kun puhun itsestäni, Lovato pohtii. 

Lovato on puhunut avoimesti muun muassa päihderiippuvuudestaan. (kuva: AOP)

Lovato julkaisi elokuussa uuden albuminsa Holy Fvck, ja se poikkesi kokonaisuutena paljon artistin aikaisemmasta tuotannosta, sillä se oli Lovaton ensimmäinen rock-albumi. Artisti julkaisi aiemmin tässä kuussa Instagramissaan myös viestin, jossa hän sanoi saaneensa tarpeeksi keikkakiertueista.

Lue myös: Kovia kokenut Demi Lovato lapsitähteydestä: 'Heidän pitäisi antaa kasvaa rauhassa'

Lue myös: Demi Lovato kertoo käyttäneensä opiaatteja nuoruudessaan - aloitti 13-vuotiaana

Lue myös: Demi Lovato ajoi pitkät hiuksensa pois - "Uusi alku"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat