Kuva: Scanbox Entertainment

Arvostelu: Back to Black on ennalta arvattava ja siloiteltu kunnianosoitus Amy Winehouselle

12.04.2024 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Marisa Abela loistaa roolissaan.

Amy Winehousen surullisenkuuluisa tarina nähdään tänä keväänä valkokankaalla ensimmäistä kertaa näyteltynä. Tosin näyttelemistä tuskin muistaa, sillä niin helposti Back to Black -elokuvassa pääosaa esittävän Marisa Abelan voi kuvitella Winehouseksi.

Elokuva itsessään jää kuitenkin väistämättä etäiseksi ja pintapuoliseksi. Siinä rapsutellaan tunnetun tarinan pintaa, mutta niille, jotka tarinan tuntevat (eli lähes kaikille), ei elokuva tarjoa juurikaan mitään uutta. Juoni tapahtumineen on varsin ennalta arvattava, mikä toki on osittain myös väistämätöntä, kun kyseessä on näin tunnettu tarina. Elokuva ei kuitenkaan päästä varsinaisen lähelle itse Winehousea, häntä seurataan edelleen ikään kuin paparazzien, yleisön ja kaikkien muiden kuin itsensä näkökulmasta. Siinä missä esimerkiksi aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä Priscillassa huokuu henkilön oma ääni, ei sitä Back to Blackissa tavoiteta. 

Muun muassa Empiren haastattelussa ohjaaja Sam Taylor-Johnson kommentoi, ettei Winehousen perheellä ole ollut sananvaltaa siihen, mitä ja miten kuvataan. Uskoo ken tahtoo, mutta vaikeaa se joka tapauksessa on - niin siloiteltu on kuva Winehousesta sekä erityisesti hänen perhe- ja rakkaussuhteistaan. Vähääkään taustoista lukenut tai esimerkiksi Amy-dokumentin katsonut tietää, että muusikon ihmissuhteet näyttivät vähintäänkin ristiriitaisilta. 

Kunnianosoituksena yhdelle maailman tunnetuimmista ja erityisimmistä muusikkolahjakkuuksista elokuva on kuitenkin ihan pätevä. Se on kaunis ja tuo esiin Winehousen tärkeimmät periaatteet, kuten tehdä musiikkia, jonka "kuultuaan ihmiset unohtaisivat murheensa viideksi minuutiksi" ja tarjota vaihtoehtoinen naiskuva Spice Girlsien ynnä muiden rinnalle. Toteutukseltaan elokuva on myös kaunista katsottavaa, se henkii vuosituhannen alun Lontoota kaikessa tunnelmallisuudessaan. 

Ja tietenkin Abelan roolisuoritus on ehkä elokuvan parasta antia. Hän onnistuu ihan hyvin lähes mahdottomassa - laulamaan Winehousen ikoniset kappaleet. Muutoinkin Abelan voi vaivatta kuvitella Amyksi, ja hänen ilmaisunsa tekee elokuvasta enemmän totta kuin se ehkä muuten olisi. 

Back to Black saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 12. huhtikuuta. Trailerin voit katsoa alta tai täältä.

Lue myös: Arvostelu: Priscilla-elokuva näyttää Elviksen ja Priscillan suhteesta vaietumman puolen

Lue myös: Arvostelu: Oppenheimer on lähes viiden tähden arvoinen mestariteos, joka johdattaa atomipommin kehittelyn lisäksi syvälle ihmisyyteen

Kilpailut

Uusimmat