Kuva: Nelonen / Antti Haikarainen

HS: Jo kertaalleen lopetettu Poliisit-sarja saakin jatkoa

11.09.2025 12:45 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Sarja loppui vuonna 2023, sillä sen tekotapa koettiin ongelmallisena.

Vuonna 2023 lakkautettu tositelevisiosarja Poliisit saakin jatkoa, kertoo Helsingin Sanomat. Sarja jatkuu joko saman tai uuden nimen alla. 

Sarja lopetettiin 14. tuotantokauden jälkeen, kun sarja joutui eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastelun alle.

Oikeusasiamiehen ratkaisun mukaan sarjan tekotapa oli ongelmallinen, sillä salassa pidettäviä tietoja poliisitoiminnan kohdehenkilöistä saattaa päätyä ulkopuolisen kuvausryhmän tietoisuuteen. Niinpä Poliisihallitus päätti tuolloin, ettei sarjan jatkuminen sellaisenaan olisi ollut enää mahdollista.

Tällä kertaa jaksojen toteutustapa on kuitenkin erilainen, ja uusia jaksoja on jo alettu tehdä. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, milloin jaksot nähdään televisiossa.

Poliisihallituksen viestintäpäällikkö Marko Luotonen kertoo HS:lle, että oikeusasiamiehen näkemykset on huomioitu tulevissa ohjelmissa, eikä kuvausryhmän tietoon voi päätyä enää sellaista tietoa, joka ei olisi muidenkin ihmisten saatavilla julkisella paikalla.

Uusissa jaksoissa poliisien toimintaa seurataan kauempaa, eikä kuvausryhmä istu enää poliisiauton kyydissä kuvaamassa. Poliiseille ei myöskään anneta mikrofoneja, vaan poliisipartiot voivat sen sijaan kertoa tapahtumista kuvausryhmälle haastattelutilanteissa jälkeenpäin.

Lue myös: HS: Suosikkisarja Poliisit lopetetaan - tekotapa koettiin ongelmallisena

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.