Conan O'Brienin eroraha: 30 miljoonaa dollaria

16.01.2010 17:45 -

NBC-kanavan talk show -ohjelmien dramaattiset käänteet päättyvät Conan O'Brienin osalta siihen, että hänelle maksetaan muhkea lähtöpalkkio.

Conan ehti isännöidä Tonight Show'ta vain hieman yli puolen vuoden ajan, ennen kuin laskeneet katsojaluvut saivat NBC-pomojen siirtämään ohjelman takaisin Jay Lenolle, ja Conanin ohjelman myöhempään ajankohtaan Lenon jälkeen. Alun perinkin Conanin tukijoita ihmetytti, kun Lenon lähdettyä Tonight Show'sta hänelle annettiin perinteinen draamasarjan ohjelmapaikka kello 22, jolloin hänen uusi ohjelmansa tuli ulos ennen Conanin Tonight Show'ta.

Huffington Postin haastattelema O'Brienin manageri Leslee Dart kertoo, että Conan lähtisi kanavalta huonon kohtelun suututtamana jo mahdollisesti ensi viikon perjantaina. Lohdutuksena menetetystä ohjelmasta hän saa Dartin mukaan jopa 30 miljoonaan dollariin nousevan erokorvauksen.

Viime päivinä on huhuttu muun muassa siitä, että Conan siirtyisi kilpailevan Fox-kanavan leipiin. ABC-kanavalla talk show'ta pitävä Jimmy Kimmel oli toissapäivänä haastattelussa Jay Lenon ohjelmassa. Vastauksissaan hän pilkkasi Lenoa varsin suorasti, osoittaen näin pitävänsä O'Brienin puolta. Kun Leno kysyi mikä on Kimmelin kaikkien aikojen paras kepponen, hän vastasi, että "lupasin kerran kaverille, että viiden vuoden päästä annan hänelle talk show'ni, mutta otan sen sitten häneltä takaisin melkein heti kun annoin sen hänelle". Leno jäi vastauksen jälkeen melko sanattomaksi yleisön ulvoessa Kimmelin vastaukselle.

Kannattaa siis katsoa Suomessa paria päivää myöhemmin nähtävä tammikuun 22. päivän jakso, joka lienee Conanin kaikkien aikojen viimeinen talk show -ohjelma NBC-kanavalla.

Kilpailut

Uusimmat