Jay Leno ohjelmassaan vuonna 2004: 'Lupaan luovuttaa show'n Conanille ilman riitoja'

17.01.2010 19:25 -

The Tonight Show'n isännyydestä viime vuonna luopunut Jay Leno on ottamassa ohjelmapaikkaansa takaisin Conan O'Brienilta. Kun siirtymisestä vuonna 2004 tiedotettiin, Lenolla oli erilainen ääni kellossa.

Viime viikkoina jenkkiläinen talk show -maailma on kuohunut, kun NBC on tölvinyt yhtä suurimmista tähdistään, talk show -isäntä Conan O'Brienia. Ensin Tonight Show'n arvoa laskettiin sillä, että Lenon uudelle ohjelmalle annettiin aiempi esitysaika, ja nyt O'Brien ilmoitti lähtevänsä kokonaan, kun Lenon uusi ohjelma siirrettiin Tonight Show'n esityspaikalle.

Funnyordie.com kaivoi esiin pätkän Lenon ohjelmasta vuodelta 2004, jolloin isännyydenvaihdoksesta ensi kerran tiedotettiin. Tuolloin Leno lupasi, että sitten kun siirtymisen aika tulee, hän ei halua joutua riitoihin Conanin kanssa, vaan pelata pelin reilusti. Lenon itsensä siirtyessä Tonight Show'n juontajaksi hän riitaantui edeltäjänsä kanssa, ja hän halusi välttää tämän tilanteen.

Toisin kävi. Oheisesta videopätkästä voit katsoa Lenon juhlavan lupauksen.

Kilpailut

Uusimmat