NHL-legenda menetti ajokorttinsa

04.02.2010 08:45 -

Esa Tikkanen tuomittiin huiman ylinopeuden vuoksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta pieniin sakkoihin. Miehen ajokortti on kuitenkin ollut hyllyllä kohta kaksi kuukautta.

Tikkanen jäi kiinni hurjasta ylinopeudesta 26. marraskuuta. Mies ajoi 80km/h-nopeusrajoitusalueella 135km/h nopeudella. Ylinopeutta oli siis 55km/h.

Miehen ajokortti otettiin pois heti paikan päällä ja ajokielto jatkuu helmikuun 28. päivään saakka, kertoo Ilta-Sanomat

Mies itse perusteli roimaa ylinopeuttaan sillä, että hän luuli tiellä olleen voimassa sadan kilometrin tuntinopeusrajoitus. Kesäisin tiellä saakin ajaa sillä nopeudella. Mies kertoi laittaneensa vakionopeudensäätimensä 130km/h nopeuteen siinä uskossa, että ylinopeutta oli tuolloin 30km/h.

Tikkanen kielsi syyllisyytensä törkeään liikenneturvallisuudenvaarantamiseen, mutta myönsi ylinopeussyytteet. Mies tuomittiin kuitenkin myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies sai rangaistukseksi 35 päiväsakkoa, jolloin maksettavaa jäi vaivaiset 210 euroa.

Kilpailut

Uusimmat