Hiljaiset hyvästit Tony Halmeelle – isoveljeltä herkkä muistokirjoitus

08.02.2010 07:24 - Eeva Rajala

Tony Halmeen läheiset ovat jättäneet hiljaiset jäähyväiset edesmenneelle rakkaalleen. Halme haudattiin perjantaina vain läheisimpien ihmisten läsnä ollessa, kertoo Ilta-Sanomat.

Hautajaisissa oli mukana Halmeen veli Ari sekä veljesten äiti. Kaksikko hoiti myös aktiivisesti aivovammasta kärsinyttä Tonya tämän viimeisinä vuosina.

Isoveli Ari kirjoitti Perussuomalaiset-lehteen herkän muistokirjoituksen, jossa pahoitteli sitä, ettei kaikille avoimia hautajaisia voitu järjestää.

- Hän katsoi toista aina suoraan silmiin ja kuunteli tarkkaavaisesti mitä tällä oli sanottavaa ja ilmaisi mielipiteensä suoraan. Hän osallistui keskusteluun ajatuksia vaihdellen, koska hän välitti, teeskentelemättä, veli kirjoittaa.

Veli kertoo kirjoituksessaan myös löytäneensä aikoinaan Tonyn Yhdysvaltain asunnosta ruutupaperille kirjoitetut kymmenen tavoitetta. Kymmenes tavoite oli "elä 30-vuotiaaksi".

47-vuotias Tony Halme kuoli oman käden kautta kotonaan Helsingin Herttoniemenrannassa 8. tammikuuta. Ilta-Sanomien tietojen mukaan hautajaisia viivästytti kuolinsyyntutkimuksen lisäksi Halmeen yrittäjäveljen liikematkat.

Kilpailut

Uusimmat