Haluatko kuvasi pois Googlen katunäkymästä - näin se onnistuu!

09.02.2010 14:05 -

Google avasi käyttöön tänään suuren osan Suomea kattavan Street View -näkymän. Kuten muualla maailmalla, myös Suomen katunäkymässä vilahtelee ihmisiä.

Googlen kuvausautot kiersivät viime kesänä yhteensä neljä kuukautta ympäri Suomea ja ottivat kuvia kaduista ja taloista. Luonnollisesti kuviin tallentui myös monia ihmisiä, joista suurin osa tuskin tietää tallentuneensa Googlen karttoihin.

- Suomessa ei vielä ole tullut valituksia, koska palvelu on ollut käytössä vasta aamuyöstä saakka. Ihmiset eivät ole sitä varmaan hirveän paljoa vielä ehtineet tutkia. Maailmallakin valituksia on tullut yllättävän vähän. Ihmiset ovat päinvastoin toivoneet jonkun kuvan lisäämistä, kertoi Googlen Suomen viestinnästä vastaava Timo Nurmi Voicelle.

Google on pyrkinyt välttämään ihmisten kasvojen lisäämistä palveluun, sillä yritystä on ympäri maailmaa uhattu lakitoimilla, kun ihmisiä on kuvattu ilman lupaa.

- Jos tällaisia kuvia löytyy, joissa ihminen tunnistaa itsensä tai ei halua oman lapsensa, talonsa tai autonsa näkyvän kuvassa, niin jokaisen kuvan alalaidasta löytyy linkki josta voi hyvin nopeasti ilmoittaa, mikä kuvassa on pielessä. Sitten se kuva otetaan nopealla aikataululla joko pois tai sumennetaan, Nurmi neuvoo.

Käy tutustumassa Googlen Suomen katunäkymään täällä.

Kilpailut

Uusimmat