Nojatuolimatkailijoiden reissut Turkkiin päättyvät
Suosittu Matkaoppaat-sarjan tällä kertaa viimeinen jakso nähdään tänään Nelosella. Nojatuolimatkalaisten ei kuitenkaan tarvitse itkeä paitaansa, sillä lisää luvassa.
Tulevien jaksojen esitysajankohtaa ei vielä tarkalleen tiedetä. Iltalehden mukaan uusia jaksoja esitetään Nelosella joko syksyllä tai sitten ensi vuoden keväällä.
Uusia jaksoja on kuvattu jo tammikuusta lähtien.
Matkaoppaiden arkea on katsonut keskimäärin 300 000 - 400 000 katsojaa. Menestyksen takia ohjelman kehittänyt Susamuru julkaisee jaksot myös DVD:llä. Lisäksi ohjelmaformaatti on myyty jo Ruotsiin, Ranskaan, Saksaan ja Puolaan.
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää