Essi Pöysti kritisoi missiorganisaatiota: Haluan tienata itselleni

23.04.2010 08:30 - Eeva Rajala

Miss Suomen kruunusta vuoden alussa luopunut Essi Pöysti on tietoisesti tehnyt vain hyvin vähän mallintöitä lähiaikoina. Helmikuussa päättyi Miss Suomi -vuosi, mutta hänen tuloistaan menee silti puolet missiorganisaatiolle vielä puolen vuoden ajan.

Essi kertoo Ilta-Sanomissa, että palkkaus on niin epäreilua. Hän tekee mieluummin oman alan töitä sairaanhoitajana. Näin hän tienaa ainoastaan itselleen. Essi valmistuu sairaanhoitajaksi ensi kuussa.

Essi Pöysti on ensimmäinen missi, jonka sopimuksessa lukee, että Finnartist Oy:n kuuluu saada osansa vielä missi-tittelin lähdettyäkin. Missiorganisaatio on ollut raha-asioista aiemminkin otsikoissa, kun tuore Miss Suomi Viivi Pumpanen ilmoitti hieman yläkanttiin omat tienestinsä. Essi Pöysti tietää, että kaikki valehtelu tulee kuitenkin esiin, joten kannattaa vain olla rehellinen.

Kilpailut

Uusimmat