Näin vapun sää on vaihdellut viime vuosina

26.04.2010 18:15 - Eeva Rajala

Vapun juhlinta on aina säiden armoilla. Viime vuonna juhlittiin melko normaalissa vappusäässä, mutta on sitä kunnon kylmyyttäkin koettu.

Ylin lämpötila vaihteli koko maassa viime vuoden vappuaattona 10 - 15 asteen välillä. Vappupäivänä lämpömittareissa oli etelä ja maan keskiosassa myös yli 15 asteen lukemia. Tämän vuoden vapulle on ennustettu parhaimmillaan etelään kymmentä ja pohjoiseen neljää astetta.

Oikein kunnon lämmintä vappua vietettiin vuonna 2008. Tuolloin etelässä ja lännessä loikoiltiin ulkosalla paikoin 25 asteen keleissä. Suuressa osassa maata oli pari vuotta sitten vappuna lähemmäs 20 astetta. Vappu oli poutainen koko maassa.

Vuotta aiemmin Suomessa nautittiin hyvinkin koleasta vapusta. Etelässä ja maan keskiosassa oltiin nollan kohdilla. Oulun läänissä ja siitä ylöspäin päästiin paikoin +5 asteeseen. Märkää lunta sanoi paikoitellen ja tuuli puhalsi hyytävästi.

Kertooko tästä ilmastonlämpeneminen vai joku muu, mutta ennen vanhaan vappua jouduttiin esimerkiksi Helsingissä juhlistamaan kunnon lumipeitteen keskellä. Viimeisiä lumisia vappuja on pääkaupunkiseudulla vietetty Ilmatieteenlaitoksen mukaan vuonna 1956. Tuolloin tosin oli vain pari senttiä lunta. Helsingissä tehtiin vapun lumiennätys vuonna 1941, kun maassa oli peräti 27 senttiä lunta.

Kilpailut

Uusimmat