Menestyneelle suomalaisohjaajalle jälleen uusi palkinto

28.04.2010 08:46 - Eeva Rajala

Elokuvaohjaaja Klaus Härö on kasvattanut palkintosaalistaan. Hänet on nyt valittu Suomen nuoreksi menestyjäksi.

The Outstanding Young Persons -palkitseminen tapahtui viime viikonloppuna Suomen nuorkauppakamareiden vuosikokouksessa. Härön elokuvat Äideistä parhain, Näkymätön Elina ja Postia pappi Jaakobille ovat keränneet jo lukemattomia palkintoja.

Palkintoa perustellaan sillä, että Härön elokuvat ovat kypsiä, psykologisesti herkkiä sisäisen elämän kuvauksia. Elokuvat käsittelevät kiellettyjä, kätkettyjä ja jopa vaiettuja aiheita. Härössä on myös ohjaajana karismaattista, ihailtavaa rohkeutta tehdä "härömäistä" laatuelokuvaa.

Vuoden Nuoret Menestyjät -palkintoja on jaettu vuodesta 1990 lähtien. Palkinto on maailmalla suuresti arvostettu. Aiemmin maailmallakin palkittuja suomalaisia ovat olleet muun muassa Signmark, Alexander Stubb ja Sofi Oksanen.

Kilpailut

Uusimmat