Povipommi Jordan esitteli lastenvaatteita: Vauva purskahti itkuun - katso

21.05.2010 18:07 -

Daily Mail uutisoi KP-nimeä kantavan lastenvaatemallistonsa lanseeraustilaisuudessa Jordanin näyttäneen kiiltävien hiuksiensa, mahongin värisen ihonsa ja irtoripsiensä ansiosta  nukkemaiselta. Mutta hänen näköisensä nukke ei ilmeisesti kuitenkaan ollut tilaisuudessa olleiden vauvojen mieleen.

Eräs vauvoista alkoi itkemään katsottuaan Jordania. Jordanilla on itsellään kolme lasta, joten itkuun ja kiukutteluun tottuneena hän ei tästäkään hermostunut, vaan pysyi tyynenä. Kuvan perusteella toinen vauvoista on vakaasti päättänyt pyrkiä huomion keskeltä pois, kun Jordan poseerasi hänen vieressään. 

Alex Reidin kanssa tänä vuonna avioitunut povipommi on kirjoittanut nettisivuillaan haluavansa tämän kanssa lapsen.

- Nyt kun olen onnellisesti naimisissa Alexin kanssa, en malta odottaa että saan taas vauvan. Toivomme Alexin kanssa, että voimme piakoin kertoa teille jännittäviä uutisia ja ettei mene kauan kun meillä on Baby Reid toimimassa KP Baby collection -sarjan mallina. Viime vuosi oli minulle täyttä ylä ja alamäkeä. Lapseni olivat ainoa tasapainoinen asia elämässäni, Jordan on kertonut nettisivuillaan.

Katso kuvat täältä! (Daily Mail)

Kilpailut

Uusimmat