Tankotanssin Suomen mestari: MM-kisoissa tanssitaan kahdella tangolla

13.09.2010 15:05 - Eeva Rajala

Tankotanssin Suomen mestariksi eilen kruunattu Oona Kivelä kertoo, että eilinen SM-kisasuoritus oli yksinkertaistettu versio hänen MM-kisaohjelmastaan. SM-kisoissa tankoja oli lavalla yksi, MM-kisoissa niitä on kaksi.

- MM-kisoista löytyy pyörivä ja staattinen tanko, mitkä suurissa kisoissa on aina. Oli vähän surkeata, että näissä SM-kisoissa mentiin vain yhdellä tangolla. Siitä tulee aina vähän karumpi kokonaisuus.

SM-kisoissakin ohjelman biisinä kuultiin Apocalyptican versio Metallican Nothing Else Matters -biisistä. Sama kappale pysyy Oonan MM-kisaohjelmassa, mutta ohjelmasta on tulossa pitempi. Kyseinen kappale tuo Oonan mukaan lisää erilaisuutta suoritukseen, sillä moni käyttää esiintymisissään popahtavampia kappaleita.

- Biisiä ehdotti koreografini Marko Keränen. Ensimmäisen kerran kun kuulin sen, tiesin, että se on siinä. Se voi olla liian tyylikäs kisoihin, mutta se tunne siinä taustalla: Nothing Else Matters. Haluaisin, että joka ikinen, joka katsoo sitä esitystä ymmärtää, mikä matters, Kivelä kiteyttää.

Kivelä kisaa vielä ennen lokakuista MM-koitosta PoleArt 2010 -kisoissa Tukholmassa. Lokakuussa järjestetään sekä tankotanssin MM-kisat Zürichissä että EM-kisat Essexissä.

Kilpailut

Uusimmat