Huippumalli neuvoo: Näin opit kävelemään korkokengillä

26.09.2010 18:05 -

Huippumalli Niina Kurkinen antaa vinkkejä korkokengillä kävelyyn. Muutamalla niksillä korkeissakin koroissa tepastelu näyttää luontevalta.

- Ensinnäkään ei kannata ottaa liian korkeita kenkiä. Korkkareita on niin monella eri korolla, ettei kannata heti ensimmäiseksi ottaa niitä kymmenen sentin korkoja, Kurkinen kertoo Voicelle.

Niina Kurkisen mukaan optimaalisten harjoittelukorkokenkien korko olisi seitsemästä kahdeksaan senttiä. Kurkinen kehottaa siis lähtemään hieman hillitymmin liikenteeseen.

Niina listasi top-3 vinkkinsä korkokengillä kävelyyn. Näillä neuvoilla polvet suoristuvat ja kävely näyttää luontevalta korkeissakin kengissä.

Ensinnäkin olisi hyvä hidastaa tahtia. Korkeiden kenkien kanssa kiirehtiminen vaikuttaa heti tyyliin.

Toisena vinkkinä Niina neuvoo kiinnittämään huomiota askeliin. Pyri ottamaan lyhyempiä askelia kuin tavallisesti. Vältä erityisesti harppomista.

Kolmanneksi Kurkinen neuvoo keinuttamaan lantiota. Naisellinen liike täydentää kokonaisuuden.

Niina Kurkinen kertoo kokemuksesta, että nälkä kasvaa syödessä myös korkokenkien osalta. Nainen on kolmenkympin molemmin puolin korkokenkäpiikissä, jonka jälkeen useimmat valitsevat vähitellen matalampia kenkiä.

Voicen Muotiviikko järjestetään Helsingin Kaapelitehtaalla 29.9.2010 - 2.10.2010. Näytöksiä nähdään joka ilta alkaen klo 18. Aikataulu, lippukilpailut ja lisätiedot löydät täältä!

Kilpailut

Uusimmat