Tekstiviesti rahaksi -palvelun perustajat puolustautuvat

01.11.2010 17:55 -

Tänään monessa mediassa esillä olleen ja sen jälkeen jo suljetun Tekstiviesti rahaksi -palvelun perustajat vastasivat Voicen lisätietopyyntöihin.

Nimettöminä pysyttelevät edustajat kertoivat sähköpostitse, että palvelu ei todellakaan ollut oikeasti toiminnassa oleva, vaan sen tarkoitus oli herättää ajatuksia pikavippipalveluiden toiminnasta.

- Toivottavasti tällä tempauksella saatiin kuitenkin lisättyä mediakeskustelua "oikeiden" pikavippiyritysten toimintatavoista, jossa luodaan visioita huolettomasta elämäntavasta. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät, että vippejä ottamalla ei koskaan pääse voitolle, palvelun edustajat kertovat.

Uusi Suomi -nettilehti kertoo kuitenkin, että sivuston alasajo tapahtui Maksullisten puhelinpalveluiden eettisen lautakunnan toimesta, eikä yrityksen perustajien.

Yritys, joka sivustolla mainittiin olevan hankkeen takana, on kyllä ihan oikeasti perustettu, mikä selviää YTJ-yritystietojärjestelmästä. Kaupparekisterin mukaan yrityksen hallituksessa on kaksi jäsentä.

Yritysten yhteystietoja keräävän Teloos-sivuston mukaan sama porukka on perustanut myös senttihuutokaupan osoitteeseen huutosaitti.fi. Sivustolla kerrotaan, että huutokauppa avautuu 13. marraskuuta. Huutosaitti on vaihtanut omistajaa 4.10.

Kenties molempien hankkeiden väitetty parodinen luonne tulisi paremmin selville, jos "tempauksen" takana olevat henkilöt kertoisivat sen palvelunsa sivustolla.

Kilpailut

Uusimmat