Amerikkalaismies joutui uskomattoman pilan kohteeksi: Tuhosi hotellihuoneen pelastaakseen loukkuun jääneen kääpiön

25.11.2010 21:14 -

Amerikkalaismies tuhosi hotellihuoneen jouduttuaan erikoisen pilan kohteeksi. Miehelle uskoteltiin, että huoneessa oli piilotettuja kameroita sekä loukkuun jäänyt kääpiö.

Joseph Jones sai varsin erikoisen puhelun vuokrattuaan huoneen Etelä-Carolinassa sijaitsevasta hotellista. Jonesille soittanut miesääni väitti olevansa hotellinomistaja ja käski 73-vuotiasta miestä hankkiutumaan eroon edellisen asiakkaan huoneeseen piilottamista kameroista.

Mies käski Jonesia muun muassa rikkomaan huoneessa olleen television. Kun televisioruutu ei mennytkään rikki, Jones heitti koko television ikkunasta ulos. Miesääni väitti myös, että peilien taakse oli piilotettu kameroita, joten Jones rikkoi kaikki huoneen peilit löytämällään jakoavaimella. Kaiken lisäksi huijari uskotteli, että viereisessä huoneessa oli loukkuun jäänyt kääpiö, joka Jonesin olisi pelastettava tuhoamalla huoneiden välinen seinä.

Jones onnistui hajottamaan seinän, kunnes hotellin muut asiakkaat havahtuivat meteliin ja tekivät miehestä valituksen.

Poliisin mukaan vastaavanlaisia puhelinpiloja oli tehty lukuisissa hotelleissa ympäri Yhdysvaltoja. Huoneen tuhonnutta 73-vuotiasta Jonesia vastaan ei nostettu syytettä tapauksen johdosta.

- Vaikka huone kärsikin mittavia vahinkoja, olemme silti kiitollisia siitä, ettei yksikään sivullinen joutunut kärsimään välikohtauksen takia, hotellin puhemies kertoi.

Lähde: Orange.co.uk

Kilpailut

Uusimmat