IS: Sanoittajalegendan raskas elämä - pojan ja parhaan ystävän kuolema
Suomalainen sanoittaja Vexi Salmi muistelee tänään torstaina nähtävässä Fredin vieraana -ohjelmassa elämänsä suurimpia vastoinkäymisiä, kuten poikansa ja parhaan ystävänsä Irwin Goodmanin poismenoa.
Salmi menetti toiseksi vanhimman poikansa Iston tämän ollessa vain 23-vuotias huumeriippuvuuden seurauksena. Isä ja poika eivät pitäneet yhteyttä toisiinsa lähes viiteentoista vuoteen ja tuolloin 17-vuotias poika oli jo ajautunut huonoille teille. Pojan elämän täyttivät ainoastaan autovarkaudet ja suonensisäiset huumeet, kunnes lopulta hän kuoli aineisiin.
- Sille kuolemalle meistä kukaan ei olisi pystynyt tekemään yhtään mitään. Jos ihmisellä ei riitä omaa tahtoa päästä irti aineista, ei kukaan pysty häntä auttamaan, Salmi muistelee Ilta-Sanomille.
Pojan kuolema osui samalle päivälle, kuin Salmen konkurssi. Raskaimmaksi menetyksekseen Salmi nimeää kuitenkin parhaan ystävänsä, muusikko Irwin Goodmanin hautaamisen.
- Raskain keikka minulle on ollut Irwinin hautaan kantaminen. Hänen myötään hautasin oman nuoruuteni, Salmi muistelee lehdessä.
Salmi ja Irwin tunsivat toisensa jo pieninä lapsina ja erityisesti musiikki oli kaksikon yhteinen intohimon kohde. Salmi sanoitti Irwinin kappaleet ja tuotti tämän levyt. Irwinin alkoholismi aiheutti kuitenkin riitoja kaverusten välille ja Salmi toimittikin ystävänsä katkaisuhoitoon kahdesti. Irwin ehti olla raittiina kuukauden, kunnes Viipurin-keikkamatkalla miehen sydän petti.
- Yksikään ihminen ei selviä ilman vastoinkäymisiä ja murhetta. Ne kasvattavat ja kouluttavat, ovat elämän voima. Niiden jälkeen ei ole enää mitään, mitä pelkäisi, Salmi toteaa lehdessä. Vexi Salmen haastattelu Fredin vieraana -ohjelmassa on nähtävissä SuomiTV:ssä tänään kello 21.30.
Lähde: Ilta-Sanomat