Mikä Vesa Keskisen ystävä Carl Danhammer on miehiään?

05.02.2011 10:02 -

Humalapäissään Maria!-keskusteluohjelmassa toikkaroineen Vesa Keskisen ystävä Carl Danhammer osoittautui ohjelmassa persoonalliseksi kaveriksi. Miehellä on värikäs historia, sillä hän on ollut mukana jopa rikollisessa toiminnassa.

Danhammer on esittäytynyt julkisuudessa liikemieheksi. Mies on kokeillut myös laulajan, managerin sekä avioliittoneuvojan töitä. Danhammer oli hetken aikaa naimisissa Anu Saagimin kanssa. Hän on toiminut myös Matti Nykäsen managerina. Tällä hetkellä mies kauppaa ainakin koruja kotisivuillaan.

Danhammerin oikea nimi on Jouko Juvonen. Mies vaihtoi nimensä Danhammeriksi 80-luvulla, kun hän oli mukana rakennusbisneksessä. Kaikki ei kuitenkaan tuolloin mennyt aivan suunnitelmien mukaan ja mies päätyi Ruotsiin harjoittamaan rikollista toimintaa. Danhammer istui tuolloin vuosia vankilassa saatuaan tuomion.

Danhammer pyrki mukaan kunnallispolitiikkaan 2000-luvulla. Mies sai kaiken kaikkiaan 37 ääntä, eikä paikka valtuustossa siten irronnut. Danhammer pääsi ehdolle vuoden 2006 eduskuntavaaleihin Perussuomalaisten riveihin, mutta hänet poistettiin listoilta ennen vaaleja.

Mies on aiemmin ollut mukana Ghanan kultakaupassa. Danhammer on saanut Ghanassa prinssin arvonimen.

Lähde: Wikipedia

Kilpailut

Uusimmat