IL: Tällaisen luksuskodin Sarasvuot rakentavat

21.06.2011 08:14 - Eeva Rajala

Kauniaisten rakennuslautakunta myönsi Jari ja Virpi Sarasvuolle rakennusluvan kesäkuun alussa, kertoo Iltalehti.

Rakennustyöt käynnistyvät oletettavasti vielä tämän kesän aikana. Iltalehden mukaan pariskunta on ottanut hyvin huomioon lapsiperheen tarpeet luksustaloa suunnitellessaan.

Talosta löytyy yhteensä neljä makuuhuonetta ja saman verran vessoja. Kellarikerroksessa on kaksi tilavaa harrastehuonetta. Talossa on myös 80-neliöinen takallinen olohuone. Alakerrasta löytyy kirjasto, missä on myös takka. Terasseja talosta löytyy yhteensä kolme kappaletta.

Koko tontin pinta-ala on peräti 3 000 neliötä ja rakennusoikeutta löytyy 1 000 kerrosneliötä. Kaksikerroksisessa talossa on kellaritilat mukaan luettuna 680 neliötä. Talo sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä pariskunnan nykyisestä kodista.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat