Nuori Hollywood-kaunotar myöntää: Käytin sijaispeppua

21.07.2011 14:33 - Rea Tallgren

Kaunis näyttelijätär Mila Kunis myöntää, ettei halunnut paljastaa omaa peppuaan uuden Friends With Benefits -elokuvansa seksikohtauksissa.

Mila Kunisin ja Justin Timberlaken Friends With Benefits -uutuuselokuvan teemana on seksi. Elokuva kertoo kahdesta ystäväyksestä, jotka päättävät aloittaa seksisuhteen, mutteivät halua rakastua toisiinsa. 

27-vuotias Kunis kertoo, että hän päätti vetää rajan seksikohtauksien paljastavuuteen tiukasti. Nainen sanoo päättäneensä, että hänen rintansa sai näkyä sivusta katsottuna, mutta takapuoltaan hän ei halunnut näyttää. Elokuvaan oli siis löydettävä tilalle joku, joka muistuttaisi tarpeeksi Kunisia ja suostuisi näyttämään takamuksensa.

- Koekuvauksiin tuli useita nuoria naisia, jotka joutuivat paljastamaan meille takamuksensa. Me valitsimme naisen, joka muistutti vartalonsa rakenteelta eniten minua.

27-vuotias tähti kertoi Ryan Seacrestille Kiss FM -radiokanavan haastattelussa, ettei hän halunnut paljastaa kaikkea kerralla ja olikin siksi niin tarkka siitä, mitkä seksikohtauksissa näkyvät vartalonosat kuuluivat hänelle.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat