Tältä näytti Mila Kunis teininä

08.08.2011 23:00 - Mikko Räsänen

Mila Kunisista on Black Swan -elokuvan jälkeen tullut yksi Hollywoodin kuumimmista naisnäyttelijöistä. Nyt julkisuuteen on vuotanut Kunisin teinivuosien koulukuva.

Koulukuvasta Kunisin voi tunnistaa selvästi, sillä siitä erottuvat hänen suuret tummat silmänsä, joista on sittemmin tullut hänen tavaramerkkinsä. Kuvan ikää ei ole kerrottu, mutta koska se on Milan Middle School -vuosikirjasta, lienee hän kuvassa 12-14-vuotias.

Kunis aloitti näyttelijän uransa jo teini-iässä. Hän osallistui 70's Show'n koekuvauksiin 15-vuotiaana. Sarjan tekijät kuitenkin halusivat, että kaikki sarjaan valittavat näyttelijät ovat 18-vuotiaita. Kunis kertoi sarjan tekijöille, että hän täyttää 18, mutta jätti kertomatta, että tuo tapahtuu vasta neljän vuoden kuluttua. Huijaus onnistui ja hän sai Jackien roolin.

Seuraavaksi Mila nähdään Suomessa valkokankaalla syyskuun lopussa, jolloin hän on naispääosassa romanttisessa komediassa Friends With Benefits.

Kilpailut

Uusimmat