Häpäistäänkö Tolkien? Hobitti-elokuvaan täysin uusia hahmoja

22.09.2011 10:15 - Eeva Rajala

Lost-sarjassa aiemmin näytellyt Evangeline Lilly esittää uudessa Hobitti-elokuvassa aivan uutta haltijaa.

Elokuvaa varten on luotu haltijahahmo nimeltä Tauriel. Kyseistä hahmoa ei ole J.R.R. Tolkienin kirjoittamassa Hobitti-teoksessa. Lilly onkin nyt huolestunut, että Tolkien-fanit suuttuvat kyseisestä roolista.

- Olen hyvin huolissani, että ihmiset katsovat elokuvan ja olen elokuvan häpeäpilkku...Tiedän, miten järkkymättömiä puristit ovat. Olenhan yksi heistä, Lilly kertoo SFX-sivustolla.

Lilly kuitenkin uskoo, että ohjaaja Peter Jackson tietää, mitä tekee lisäämällä hänet elokuvaan tarpeellisena. Näyttelijätär vakuuttaakin, että elokuvan kaikki ylimääräiset hahmot pysyvät uskollisina elokuvalle ja Tolkienille.

- Kun luin Hobitin uudestaan aikuisiällä, ymmärrän, miksi ylimääräisiä hahmoja tarvittiin tarinan loppuun saamiseksi, ja varsinkin naispuolisia hahmoja...Hobitti-teoksessahan ei ole ollenkaan naishahmoja.

Hobitti-elokuva tulee teattereihin kahdessa osassa. Ensimmäinen osa saa ensi-iltansa joulukuussa.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat