Mies: Tällä keinolla saat tässä kuussa naista

01.11.2011 17:00 -

Kuten aiemmin tänään uutisoimme, marraskuun alkaessa on käynnistynyt myös Movember-hyväntekeväisyyskampanja, jonka tarkoituksena on kannustaa miehiä ympäri maailmaa kasvattamaan viiksiä eturauhassyöpätutkimuksen hyväksi. Tempauksen siivittämänä voi hyvään tarkoitukseen osallistumisen lisäksi myös hyvinkin saada naisseuraa

Osa miehistä saattaa arastella viiksienkasvatustempaukseen ryhtymistä siitä syystä, että jotkut vastakkaisen sukupuolen edustajat eivät välttämättä viehäty nenänalustaa koristavasta naamakarvoituksesta. Jarno Salmivuoren mukaan huoli on kuitenkin turha. Päinvastoin, viikset voivat hyvinkin herättää ihastusta.

- Viikset voivat tarkoittaa hiljaista kautta naisrintamalla ainoastaan silloin, jos nainen ei tajua kohdanneensa miehen, joka välittää tärkeistä asioista. Tilannehan on päinvastainen: Movember-kampanjassa mukana oleminenhan osoittaa, että olet sosiaalisesti tietoinen, välität kanssakumppaneista ja olet valmis tekemään hyvä asian eteen aikamoisen uhrauksen. Naisethan pitävät siitä.

Salmivuori muistuttaa, että Movemberin säännöissä painotetaan karvojen kasvatuksen tarkoittavan ainoastaan viiksiä. Parran kasvatus on siis kielletty.

- Parta on täysin kielletty, sehän olisi liian helppoa. Monille mukana oleville tiukka paikka tulee marraskuun puolessavälissä. Silloin useilta viiksivalluilta katkeaa selkä, sillä tuntuu ettei voi mennä edes kioskille ilman, että joutuu selittämään miksi nenän alta löytyvät viikset.

Movember-kampanjaan osallistuvien tarkoituksena on hankkia myös tukijoita ja sponsoreita. Kaikki Movember-kampanjan tiimoilta virallisesti kerätyt rahat menevät Suomen Syöpäsäätiön Hopearahastoon

Kampanjaan voit liittyä virallisesti rekisteröitymällä Movember-nettisivulla.

Kilpailut

Uusimmat