Darth Vader -tähti sai Oscar-palkinnon

14.11.2011 08:15 - Eeva Rajala

Näyttelijä James Earl Jones on vastaanottanut kunnia-Oscarin.

80-vuotias Jones on näytellyt muun muassa elokuvissa Näkymätön vihollinen ja Punaisen Lokakuun metsästys, mutta parhaiten hänet tunnetaan Star Wars -elokuvien Darth Vaderin äänenä.

Jonesin saaman kunnia-Oscarin lisäksi jaettiin vielä kaksi kunniapalkintoa kolmannen vuosittaisen Governors Awards -gaalan yhteydessä. Talk-show-juontajana tunnetuksi tullut Oprah Winfrey sai palkinnon hyväntekeväisyystyöstään ja meikkitaiteilija Dick Smith pitkästä urastaan.

Yhdysvaltain elokuva-akatemia palkitsee kunnia-Oscareilla henkilöitä, joilla on ollut merkittävä ura, jotka ovat panostaneet alaan merkittävästi tai jotka ovat palvelleet akatemiaa merkittävällä tavalla.

Helmikuinen Oscar-gaala on ollut ahkerasti otsikoissa menneellä viikolla. Tuottaja Brett Ratner erosi homokohun saattelemana, minkä jälkeen näyttelijä Eddie Murphy päätti myös lähteä Oscar-juontajan pestistään. Uudeksi Oscar-juontajaksi nimettiin yhdeksättä kertaa gaalan juontaja Billy Crystal ja tuottajana toimii tällä hetkellä Brian Grazer. Oscar-gaala järjestetään sunnuntaina 26. helmikuuta.

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat