80-luvun kulttielokuva sai irlantilaiskomistuksen näyttelemään
Näyttelijä Colin Farrell paljasti haastattelussa, mikä Steven Spielbergin ohjaama kulttielokuva sai tämän tavoittelemaan näyttelijän uraa.
Irlantilainen hurmuri näki nuorempana Spielbergin ohjaaman E.T. - Extra Terestial -elokuvan ja päätti ryhtyä näyttelijäksi. Kyseisen elokuvan näkeminen oli tähdelle huikea kokemus.
- Olin seitsemän tai kahdeksan, kun näin E.T.-elokuvan. Itkin paljon ja todella rakastuin elokuvaan. Sitä katsoessani pääsin aivan toiseen maailmaan ja koin mitä ihmeellisempiä tuntemuksia, Farrell paljasti.
Tällä hetkellä mies kuvaa uutta Seven Psychopaths -nimellä kulkevaa elokuvaa. Elokuva on komedia, jota tähdittää Farrellin lisäksi muun muassa Woody Harrelson ja Christopher Walken.
Lähde: JustJared
Kilpailut
Uusimmat
Posti keskeyttää toistaiseksi tavaraliikenteen Yhdysvaltoihin - syynä Donald Trump
Hittisarja Falloutin uuden kauden traileri julki - myös julkaisupäivä on nyt selvillä
Foreca: Tällä viikolla jopa yöpakkasia ja hallaa
Kotimaisen ruoan arvostus on nousussa etenkin nuorten keskuudessa
Aku Louhimies ohjaa elokuvan Lapin sodasta
Näytä lisää