IS: Suosittu näyttelijä valehteli Arto Nyberg –keskusteluohjelmassa

21.11.2011 09:45 -

Eilen Ylen Arto Nyberg -ohjelmassa vieraana ollut näyttelijä Risto Kaskilahti puhui kameroiden edessä jotain aivan muuta kuin totta, kertoo Ilta-Sanomat.

Kaskilahti kertoi Arto Nybergille ensi perjantaina ensi-iltaan tulevasta Risto-elokuvastaan, jossa mies nähdään esittämässä itseään, joskin fiktiivisessä roolissa.

Eräässä leffan kohtauksessa päähenkilö kohtaa virkavaltaa, mutta varsinaisen asian sijasta poliisit ovatkin vain kiinnostuneita näyttelijän kuulumisista. Kaskilahti taas kertoi Nybergille, että kohtaus pohjautuisi tosielämään ja "...kerran jopa poliisitkin ovat katsoneen läpi sormien pientä hölmöilyäni" viitaten siihen, että hän olisi kerran saanut ylinopeussakot anteeksi siksi, että "hän pelasi tennistä samalla hallilla kuin he".

Ilta-Sanomat kuitenkin tavoitti Kaskilahden, joka oli kertoikin sepittäneensä tarinan.

- Keksin sen koko jutun. Sanoin muutankin mikä ei ollut totta.

Ohjelman isäntä Nyberg vuorostaan yllättyi kuullessaan näyttelijän valehdelleen.

- Ihan aidolta se vaikutti minun mielestäni. En tullut ajatelleeksi, että se ei olisi ollut totta. Kuulostaa siltä, että jotakuta tässä vedätetään.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat