Uusi Tintti-elokuva jo työn alla
Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus, joka on parhaillaan elokuvateattereissa, on saamassa pikimmiten jatkoa.
Hergén tunnettuun Tintin seikkailut -sarjakuvaan perustuva elokuva on parhaillaan katsottavissa elokuvateattereissa. Yksisarvisen salaisuus on leffoista ensimmäinen, mutta ohjaaja Steven Spielbergin kerrotaan jo työstävän toista elokuvaa.
Ohjaaja työskentelee parhaillaan tuottaja Kathleen Kennedyn kanssa uuden käsikirjoituksen parissa. Kennedy kertoi, että elokuva tulee teattereihin joulukuussa 2014 tai vuoden 2015 kesään mennessä.
Tuottaja Peter Jackson on kertonut jo aiemmin suunnittelevansa Tintin seikkailuista kolmen, tai jopa neljän elokuvan sarjaa.
Lähde: Contactmusic
Kilpailut
Uusimmat
HS: Postin jakeluauto varastettiin Helsingissä
Koirien kiinnipitoaika päättyy tänään - huomioi kuitenkin nämä asiat
Euroviisut järjestetään ensi vuonna Wienissä
Presidentti Stubb vierailee tänään Naantalissa ja Raisiossa
Kriisipuhelimessa kesällä ennätysmäärä puheluita: 'Toiveikkuus tulevaa kohtaan vähentynyt'
Näytä lisää