Suomalaisjulkkis diivaili Linnan jatkoilla - katso kuvasarja

07.12.2011 09:00 - Mikko Räsänen

Juontaja Kirsi Salon mediatemppuilu Linnan juhlien jatkoilla herätti ihmetystä ja huvitusta.

Juontaja Kirsi Salo järjesti ennennäkemättömän kohtauksen Linnan juhlien jatkoilla. Yöllä kolmen aikaan juhlijoita virtasi jo ulos jatkopaikkana toimineesta ravintola teatterista. Ulkona päivystivät vielä tiedotusvälineet, jotka halusivat saada viimeiset kuvat ja haastattelut juhlakansasta.

Kun Kirsi Salo tuli ulos ja huomasi kuvaajat, kääntyi hän salamana ympäri ja kyyristyi pyrkien peittämään kasvonsa. (katso kuva alta, Kirsi oikeassa reunassa)

Kirsi Palasi sisään neuvottelemaan ovimiesten kanssa. Joku ovimiehistä antoi Kirsille suuren sateenvarjon, jonka hän avasi jo sisällä. Varjonsa suojissa Kirsi uskalsi tulla uudestaan ulos.

Kirsin yrittäessä nousta autoon, joutui hän kuitenkin nostamaan varjoaan sen verran, että hänen kasvonsa kuitenkin paljastuivat ja koko piileskely olikin ollut turhaa.

Kirsin käytös herätti runsaasti ihmetystä, sillä hän oli ainoa julkkis, joka yritti millään tavalla estää mediaa tekemästä työtään. Samasta ovesta kulki illan aikana niin presidenttiehdokkaita, MM-kiekkoleijonia kuin muitakin merkittäviä Linnan vieraita, eikä kukaan heistä yrittänyt peitellä itseään tai piilotella kuvaajilta.

Heikoin lenkki ja Tupla tai kuitti -ohjelmia 2002-2008 juontanut Kirsi oli Linnan jatkojen julkkisjoukossa jo niin pieni julkkis, että kuvaajat olisivat saattaneet jättää hänet kokonaan huomioimatta, ellei hän olisi kiinnittänyt huomita itseensä varjotempullaan. Huvittuneiden toimittajien ja kuvaajien keskellä heräsikin spekulointi, oliko varjotempulla tarkoitus nimenomaan kalastella huomiota.

Jos taas Kirsi ei halunnut olla esillä, oli häneltä luultavasti karkea virhearvio ylipäätään lähteä ravintolaan, jossa järjestetään Linnan juhlien viralliset jatkot, jotka vuosittain vetävät kaikki Suomen suuret mediat raportoimaan juhlien kulusta.

Mitä veikkaatte, oliko sateenvarjon kanssa pelleilyssä siis kyse diivailusta vai oliko se mahdollisesti puhdas julkisuustemppu?

Kilpailut

Uusimmat