Odotetussa Hollywood-elokuvassa nähdään häpykarvaperuukki

14.12.2011 14:45 - Eeva Rajala

Uudessa The Girl with the Dragon Tattoo -elokuvan päähenkilö Rooney Mara esiintyy alasti lukuisia kertoja elokuvan aikana. Niin älyttömältä kuin se kuulostaakin, nainen myöntää käyttäneensä alapäälle tarkoitettua peruukkia kohtauksissa.

26-vuotias Rooney Mara esittää Miehet vihaavat naisia -ruotsalaiselokuvasta tehdyssä jenkkiversiossa tietokonehakkeri Lisbeth Salanderia, joka viihtyy myös ilman vaatteita uutuuselokuvassa.

Mara kertoo Metro.us-sivustolle keskustelleensa kauan siitä, millaisen peruukin hänen intiimisopukkansa tarvitsee. Esimerkiksi ohjaaja Divid Fincher halusi erityisen tarkka siitä, minkä värinen kyseinen peruukki on.

- Kirjassa hänellä on ensin punertavat hiukset, jonka jälkeen hän värjää ne, joten meillä piti olla erikoishäpykarvaperuukki, joka on punertava ja juuri sopiva, Mara selventää.

Vaikka suomalaisittain kyseinen peruukki kuulostaa lähinnä naurettavalta. Yhdysvalloissa se on kuitenkin yleinen käytäntö elokuvien alastonkohtauksissa, ettei katsoja vain näkisi liikaa valkokankaalla.

Rooney Maran vastanäyttelijänä elokuvassa toimii Bond-tähti Daniel Craig. Stieg Larssonin kirjaan perustuva elokuva saa Suomessa ensi-iltansa ensi viikon keskiviikkona. Katso elokuvan traileri alta:

Kilpailut

Uusimmat