Pia Pakarisen Hollywood-haaveille tyly loppu?

18.12.2011 12:45 - Mikko Räsänen

Pia Pakarinen lähti marraskuussa Los Angelesiin tavoittelemaan näyttelijän uraa. Peliyhtiö Unibet uskoo, että haaveet saavat ensi vuonna karun lopun.

Kohumissi Pia Pakarinen matkusti viime kuussa Los Angelesiin. Hän osallistuu muutaman kuukauden intensiiviselle näyttelemiskurssille ja kertoi haaveilevansa näyttelijän ja mallin töistä USA:ssa.

Peliyhtiö Unibet seurannut Pian vaiheita ja antanut kertoimen sille, näytteleekö Pia Hollywood-elokuvassa 2012. Peliyhtiön analyytikkojen mielestä mahdollisuus tälle on olemattoman pieni, sillä Pian Hollywood-debyytille annetaan kertoimeksi peräti 30.

Jos Pia siis esiintyy Hollywood-elokuvassa vuoden 2012 aikana, saa 10 euroa siihen sijoittanut 300 euroa takaisin.

Veto tuntuu siinä mielessä houkuttelevalta, että voisi kuvitella kauniin nuoren naisen löytävän helposti Hollywood-elokuvasta edes sellaisen avustajan roolin, johon ei kuulu vuorosanoja vaan tehtävänä on vain vilahtaa jonkun kohtauksen taustalla. Toisaalta Pia lienee USA:ssa turistiviisumilla, eikä siihen kuulu työskentelylupaa. Työn teko ilman asiaankuuluvaa lupaa on USA:ssa laitonta ja seuraukset lain rikkomisesta voivat olla ankarat.

Kilpailut

Uusimmat