Tämä näyttelijähurmuri pitää itseään vanhuksena

11.01.2012 09:15 - Eeva Rajala

Hiljattain polvensa loukannut Hollywood-komistus on vitsaillut olevansa jo vanhus.

Brad Pitt loukkasi polvensa, kun hän kaatui mäessä kanniskellessaan 3-vuotiasta Vivienne-tytärtään. Nyt hän käyttää kävelykeppiä kävelynsä helpottamiseksi.

- Kuolema ei ollut lähellä. Olin vain vanhus, joka kaatui. Ei se ole niin paha. Kannoin Vivienneä alas mäeltä ja liukastuin, Pitt kommentoi People-lehdessä.

48-vuotias Pitt on aiemmin kertonut, että uhrasi automaattisesti oman kroppansa, ettei vain mitään kävisi hänen tyttärelleen haaverissa. Pittin kumppani Angelina Jolie myönsi taannoin, että kaksikko kärsii itse koko ajan pienistä loukkaantumisista, kun he kantavat jälkikasvuaan.

- Uskon, että kaikki vanhemmat loukkaantuvat joskus. Kun Maddox oli pienempi, kaaduin ja loukkasi kyynärpääni. Se on varmasti hyvin tavallista, Jolie kertoi.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat