IL: Kotimaisen K-7-elokuvan ronski sisältö ihmetyttää: Ei todellakaan lastenelokuva

10.02.2012 08:15 - Eeva Rajala

Jotkut vanhemmat ihmettelevät uutena vuotena ensi-iltansa saaneen Varasto-elokuvan ikärajaa, kertoo Iltalehti.

Varasto kertoo maalitehtaan työntekijöiden arjesta iloineen ja suruineen. Elokuvassa kuullaan myös ronskia kielenkäyttöä ja viittauksia seksiin. Elokuvaa tähdittävät muun muassa Kari-Pekka Toivonen, Minttu Mustakallio ja Aku Hirviniemi, ja jotkut vanhemmat ovat pitäneet tuttuja kasvoja takuuna siitä, että kyseessä on perhe-elokuva.

Esimerkiksi Iltalehteen yhteyttä ottaneen perheenisän mukaan Varasto-elokuva osoittautui niin rajuksi, että perhe poistui elokuvateatterista kesken näytöksen.

- Me tyhmänä veimme lapset elokuvateatteriin, koska luulimme, että Putouksesta tuttu Aku Hirviniemi olisi tuttuna lastenhahmona, kuten Munamieskin oli. Emme odottaneet häneltä törkeää elokuvaa vaan hauskaa kokoperheen sketsiä, mies kertoi lehdelle.

Kuvaohjelmien ikärajoista vastaavan Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen ylitarkastaja kertoo, että keskus on myös saanut elokuvasta jonkin verran palautetta ja erityisesti elokuvan kielenkäytöstä.

- Ymmärrän kyllä vanhempien näkökulman: minäkään en veisi lastani katsomaan sitä, koska se on selvästi aikuisille suunnattu komedia, ylitarkastaja Maarit Pietinen sanoo.

Mutta miksi elokuvalle laitettiin sitten K-7-ikäraja eikä kovempaa? Pietinen vastaa, ettei "korkeampaakaan saatu kaivettua." Elokuvan haitallisuusperusteet - jotka ikärajankin määrittelevät - perustuvat siihen, että tieteellisesti on todettu jokin asia haitalliseksi lapsen psyykkiselle kehitykselle.

- Varastossa seksi on toteutettu niin viitteellisesti - esimerkiksi sängyssä peiton alla - ettei ikärajaa voinut meidän sen hetkisten perusteiden mukaisesti seitsemää korkeammaksi asettaa. Ja kielenkäyttö ei ole haitallisuusperuste, Pietinen perustelee.

Elokuvien uudet haitallisuusperusteet eivät Varastoa tarkastettaessa olleet vielä voimassa. Uusien luokitteluohjeiden mukaan K-7-elokuvassa on lievää väkivaltaa, lievää seksuaalista sisältöä tai lievää ahdistusta herättävää sisältöä.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat