Tämän tavaran Kelly Rowland vaatii aina konserttiensa takahuoneeseen
Herttainen Kelly Rowland sanoo häneltä löytyvän ainoastaan yhden vaatimuksen mitä tulee keikkapaikkojen takatiloihin. Se vaatimus onkin sitten ehdoton.
Kelly Rowland kertoo, ettei hänellä ole turhia diivamaisia elkeitä mitä tulee keikkailuun ja kiertuelämään. Naisen mukaan hän ei vaadi kummoisia esimerkiksi keikkapaikoilleen, vaikka toivookin usein,että konsertin takatiloissa olisi tarjolla kivennäisvettä.
Yksi ehdoton asia naisella tulee kuitenkin olla käden ulottuvilla koko ajan. Kyseessä on Raamattu, jota 30-vuotias laulajatar ja X-Factor tähti lukee ahkerasti. Naisen mukaan hän ei pysty menemään minnekään ilman sitä.
Lähde: Contactmusic
Kilpailut
Uusimmat
Nuorena uransa lopettanut Maria Huntington: "En mennyt perinteistä polkua ja se on ärsyttänyt"
Erikoisjoukoista tuttu Janne Lehtonen: "Tajusin, että minun on pakko hakea apua"
Ryanair lisää lentojaan Suomeen - Lapin talvimatkailu houkuttelee brittejä
Oletko törmännyt sosiaalisessa mediassa tällaisiin mainoksiin - poliisi varoittaa
Henkirikokset vähentyneet Suomessa merkittävästi kymmenessä vuodessa
Näytä lisää