Suomalaiskirjailijan trillereistä tekeillä elokuvatrilogia
Solar Films on hankkinut Leena Lehtolaisen Henkivartija-trilogian elokuvaoikeudet.
Solar Filmsin suunnitelmissa on tehdä jokaisesta trilogian osasta itsenäinen elokuva, mutta aikataulua elokuville ei ole vielä asetettu.
Sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa ovat Henkivartija ja Oikeuden jalopeura. Kolmas kirja Paholaisen pennut julkaistaan elokuussa. Trilogian päähenkilönä on New Yorkissa henkivartijakoulutuksen saanut Hilja Ilveskero ja tapahtumat liikkuvat kansainvälisissä ympyröissä.
Leena Lehtolaisen uudet kirjat ammentavat piirteitä kansainvälisistä trillereistä. Jännityskertomuksissa kukkii myös ironia ja huumori. Nähtäväksi jää, millaiseen muotoon teokset muovautuvat Solar Filmsin käsittelyssä.
Kilpailut
Uusimmat
Nyt on useita asteita ajankohdalle tavanomaista viileämpää, kertoo Ilmatieteen laitos
40 kissaa ja yli 10 koiraa jouduttiin lopettamaan - omistajat pidätetty
Halla ja yöpakkaset saapuivat Suomeen - katso, missä päin lämpötila laski pakkasen puolelle
Täit ovat syksyisin tavallinen riesa - asiantuntija kertoo, miten välttää tartunta
Wolt käynnistää muutosneuvottelut
Näytä lisää