Hampurilaismainos poistettiin näytöstä mauttomana?

04.04.2012 08:45 - Eeva Rajala

Amerikkalainen hampurilaisketju on joutunut poistamaan televisiosta uusimman mainoksensa.

Burger Kingin mainoksessa r&b-tähti Mary J. Blige lauloi kiihkeään sävyyn kanavälipala-wrapista. Mainos ja erityisesti Blige sai erityisesti mustaihoisilta televisionkatsojilta kritiikkiä, jotka pitivät mainosta liian stereotyyppisenä. Mustaihoisia naisia edustava Madame Noire -sivusto piti mainosta ilveilynä.

Blige saa osumaa, sillä moni fani on tyrmistynyt siitä, että nainen ylipäätään mainostaa hampurilaisketjun tuotetta. Nainen on saanut kritiikkiä itsensä myymisestä väärälle taholle.

Burger Kingin edustajan mukaan mainoksen poistamisen syynä olivat musiikin lisensiointiongelmat, ei mainoksen saama kritiikki. Hampurilaisketju toivoo myös saavansa ongelmat ratkaistua nopeasti, jotta mainos saataisiin takaisin ruutuun.

Monien fanien mukaan Bligen esiintyminen alla olevassa mainoksessa on täysin mauton ja tuntuu vain rahastukselta. Bligen kerrotaan saaneen mainoksesta 2 miljoonaa dollaria eli reilut 1,5 miljoonaa euroa palkkaa. 

Mainos oli aiemmin nähtävissä YouTubessa, mutta se on otettu pois näytöstä.

Lähde: Billboard, Boombox

Kilpailut

Uusimmat