Missikisojen voittajalta vietiin kruunu: Olet liian vanha!

14.05.2012 19:00 - Mikko Räsänen

Irlannissa on tänä vuonna nähty yksi Miss Irlanti -kilpailun historian pahimmista skandaaleista.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa missit ja kohut kulkevat käsi kädessä. Irlanti on tällä hetkellä keskellä omaa missiskandaaliaan. Maire Hughes, 25, kruunattiin Miss Irlanniksi huhtikuun lopussa. Kolme päivää kruunaamisen jälkeen julkaistiin kuitenkin tieto, että Maire (ylh. kesk) menettää kruununsa, koska hän on liian vanha kilpailemaan elokuisissa Miss Maailma -kilpailuissa.

Miss Maailma -kilpailuissa on sääntö, että kilpailijan täytyy 1. elokuuta olla alle 26-vuotias. Maire kuitenkin täyttää 26 ennen tuota, joten hän ei voi osallistua kilpailuun. Miss Maailma -järjestäjät ovat myös tarkkoja siitä, että he eivät halua kisoihinsa perintöprinsessoja vaan ainoastaan kaunottaria, jotka ovat kansallisten kilpailujen voittajia.

Miss Irlanti -kisan järjestäjät ratkaisivat ongelman viemällä Mairelta kruunun ja julistamalla voittajaksi ensimmäisen perintöprinsessan Rebecca Maguiren (alla). Skandaalinkäryä lisää entisestään se, että Maire kertoi puhuneensa järjestäjien kanssa ikäänsä liittyvästä ongelmasta kolme päivää ennen kilpailua. Hänen mukaansa järjestäjät sanoivat silloin, että kyseessä on pelkkä muotoseikka, eikä sillä ole väliä.

Kilpailut

Uusimmat