Hups! Tuuli aiheutti noloja hetkiä punaisella matolla - katso
Viime viikonloppuna Hollywoodissa järjestetty 2012 Teen Choice Awards -gaala aiheutti nuorille tähdille päänvaivaa oikukkaan sään vuoksi.
Näyttäviin hameisiin ja iltapukuihin pukeutuneet tähdet olivat vaikeuksissa tuulisen sään vuoksi, joka nostatti liehuvia helmia hieman liikaakin.
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Francia Raisa suhtautui yllättävään käänteeseen huumorilla.
Toinen pulaan joutunut nuori tähti oli näyttelijä Ariana Grande, joka joutui pitelemään helmastaan kaksin käsin kiinni.
Punaisella matolla kuvaajille poseerasi kuitenkin myös onnekkaampia tähtiä, jotka saivat pidettyä asunsa kurissa tuulesta huolimatta.
Demi Lovato
Carly Rae Jepsen
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää