Suomalaisjulkkiksen käteen leikattiin titaanilevy - Tältä näyttää hurja arpi

19.08.2012 21:15 - Mikko Räsänen

Julkkis-Diilissä kilpaileva Matti Mononen esitteli Diilin lehdistötilaisuudessa kätensä komeaa arpea.

Seiväshyppääjä Matti Mononen esitteli Diili-infossa puolikunnossa olevaa kättään. Monosen ranne oli pahasti vaurioitunut, sillä värttinäluussa oli pituussuuntaan kulkeva murtua, yksi nivel oli mennyt palasiksi ja nivelsiteen katkenneet. Ranne leikattiin ja sen tueksi laitettiin titaanilevy, jota ei tulla poistamaan käden sisältä. Muistona leikkauksesta on komea arpi.

Urheilijalle loukkaantuminen on aina raju vastoinkäyminen, mutta jotain lohtuakin Mononen keksii loukkaantumiselleen.

- Sen ansiosta pystyin osallistumaan tähän ohjelmaan.

Vaikka Monosen ranne on vielä niin kipeä ja jäykkä, ettei hän pysty sitä juurikaan liikuttamaan, treenaa hän jalkojaan täysillä. Hyppyharjoitusten aika on joskus tulevaisuudessa.

- Toivottavasti pääsen niiden pariin vielä tänä vuonna. Sen pitäisi olla mahdollista.

Kilpailut

Uusimmat