Palkittu suomalaisohjaaja löysi oman tapansa tehdä elokuvaa

27.08.2012 14:45 - Eeva Rajala

Neljänteen pitkään elokuvaohjaukseen valmistautuva Saara Cantell muistelee, että Kohtaamisia-elokuvan kuvausten aikana asiat loksahtivat paikoilleen.

Cantellin mukaan jokainen elokuva on opettanut häntä, mutta palkitun Kohtaamisia-elokuvan ohjausprosessi avasi silmät kunnolla.

- Kohtaamisia-elokuvassa ideana oli, ettei leikata kohtauksia ja tehtiin 15 minuutin pituisia kohtauksia. Tuntui, että silloin loksahti paikoilleen se, miten haluan tehdä näyttelijöiden kanssa töitä. Tykkään harjoitella paljon ja sitä kautta etsiä sitä juttua. Kyllä minusta tuntuu, että olen elokuva elokuvalta löytänyt sen tavan, mikä on minulle ominta ohjata ja miten tykkään tehdä, Cantell kertoo Voicelle.

Cantell kertoo, että hän piti nuorempana itseään enemmänkin visuaalisena ohjaajana, mutta nyt hän näkee itsensä näyttelijäkeskeisenä ohjaaja, vaikka toivookin, ettei nämä kaksi asiaa ole toisiaan poissulkevia.

- Se on kaikkein ihaninta, leikkiä näyttelijöiden kanssa. Nehän on ryhmä, joka kantaa elokuvan, Cantell jatkaa.

Cantellin seuraava ohjaustyö on romanttinen komedia Ainoat oikeat, jossa pääosissa ovat muun muassa Antti Reini, Anna-Maija Tuokko, Ilkka Villi ja Inka Kallén. Kuvaukset alkavat ensi kuussa ja elokuvan ensi-ilta on ensi vuoden joulukuussa. Cantell on aiemmin ohjannut Kohtaamisia-elokuvan lisäksi elokuvat Unna ja Nuuk ja Tähtitaivas talon yllä.

Kilpailut

Uusimmat