Dr. Phil auttoi huumekierteessä olevaa mallikaunotarta - yleisö itki
Jael Straussin tapaus puhuttaa Yhdysvalloissa. Nyt tv-tohtori Dr. Phil yrittää auttaa huumekierteessä olevaa mallia.
Voice kertoi toissa viikolla Jael Straussin syöksykierteestä. Vuonna 2007 USA:n Top Model -kilpailuun osallistunut ja siinä kuudenneksi sijoittunut Strauss on amfetamiiniriippuvainen ja koditon. Huumeiden takia kaunottaren ulkonäkö on viidessä vuodessa romahtanut näin täydellisesti.
Nyt tv-tohtori Dr. Phil on tullut apuun. USA:ssa esitettiin Dr. Philin ohjelmasta jakso, jossa Phil auttaa Straussia. Helppoa se ei ollut, sillä Jael yritti muun muassa paeta studiosta kesken kaiken. Kun hän lopulta suostui lähtemään katkaisuhoitoon, murtui ohjelman studioyleisökin itkemään.
Kilpailut
Uusimmat
Avoimissa työpaikoissa raju pudotus, kertoo Tilastokeskus
Kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, kertoo Iltalehti
Liikenneturvan seuranta paljasti huolestuttavan piirteen suomalaisten vilkun käytöstä
Iltalehden tiedot: Eduskunnassa kuollut oli kansanedustaja, joka teki itsemurhan
Tänä vuonna kuollut huolettava määrä avustustyöntekijöitä maailmalla - luku uhkaa nousta ennätykselliseksi
Näytä lisää