IS: Rocklegenda esiintyi Nalle Wahlroosin syntymäpäivillä

08.10.2012 07:15 - Eeva Rajala

Suomen talouselämän kerma ja muu eliitti kokoontui lauantaina Björn ”Nalle” Wahlroosin 60-vuotissyntymäpäiville Nizzaan, kertoo Ilta-Sanomat. 

Juhlissa oli esiintymässä muun muassa legendaarisen The Who -yhtyeen laulusolisti Roger Daltrey ja hänen yhtyeensä jäseniä.

- No, me olemme vanhoja kavereita, Daltrey kommentoi vierailuaan lyhyesti Ilta-Sanomille.

Daltrey oli esiintynyt puolenyön aikoihin ja esittänyt ainakin Who-klassikon Pinball Wizardin. Juhlissa oli mukana myös Eagles-yhtyeen laulaja-rumpali Don Henley ja illan aikana kuultiinkin Eagles-hitti Hotel California.

Le Negresco-hotellissa järjestettyjen juhlien vieraat saivat myös lisää yllätyksiä, sillä hotellin aulassa vieraita oli viihdyttämässä brittiläinen komediahahmo Dame Edna, joka on australialaisen Barry Humpriesin luoma.

Monet juhlivat syntymäpäivillä pikkutunneille asti. Juhlakansan joukossa olivat muun muassa Lasse Lehtinen ja Suomen rikkaimmaksi mieheksi tituleerattu Poju Zabludowicz. Iltalehden mukaan synttäreillä esiintyivät myös Voice of Finlandista tutut Antti Matikainen ja Karoliina Kallio.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat