Voisiko Lolasta tulla kunnon näyttelijä? Ohjaaja vastaa

08.10.2012 17:45 - Eeva Rajala

Lola Wallinkoski tekee elokuvadebyyttinsä viime viikolla ensi-iltansa saaneessa Vares – pimeyden tango -elokuvassa. Mutta näkeekö ohjaaja Lauri Törhönen jatkoa Lolan näyttelijäuralle?

- Mielelläni näkisin. Tässähän elokuvassa hän myös laulaa. Hänestä löytyy salaisia komeroita varmaan enemmänkin. Ja hänhän on valovoimainen tähti, Törhönen sanoo Voicelle. 

Törhönen kertoo myös Lola olevan juuri sellainen ihminen, jolle ikääntyminen ei tee yhtään pahaa.

 Lola esittää Vares-elokuvassa iskelmälaulajaa nimeltä Donna. Törhösen mukaan hän ei tuntenut Lolaa, kun häntä ehdotettiin elokuvaan mukaan. Kokemus oli ohjaajalle kaikin puolin hyvin.

- Hän ei vierasta kameraa ja on tottunut siihen tarkkuuteen, mitä elokuvanteossa on. Se ei hätkäyttänyt, että pitää olla sentin tai millin tarkka. Hän ei ole ammattinäyttelijä, mutta minun mielestäni hän sopi hyvin siihen rooliin, minkä teki, Törhönen jatkaa.

Voi olla, ettei Lolaa kuitenkaan ihan heti nähdä seuraavassa roolissa. Vares-elokuvassa hänet laitettiin laulamaan, eikä hän ole täysin antanut kyseistä tapausta anteeksi ohjaaja Törhöselle. Lue Lolan kommentteja laulustaan täältä!

Kilpailut

Uusimmat