IS: Tv-suosikin ohjelma lopetetaan

18.10.2012 07:15 - Eeva Rajala

Televisiotoimittaja Maarit Tastula siirtyy muihin tehtäviin, kun suosittu keskusteluohjelma lopetetaan, kertoo Ilta-Sanomat. 

Ylen tuottaja Seitsemäs taivas -keskusteluohjelma ehti pyöriä vain kolmen vuoden ajan. Tastula on haikeana ohjelman loppumisesta.

- Kyllä olisin oikein mielelläni jatkanut ohjelman tekemistä, nainen kertoo lehdessä.

Ohjelman lopettamisesta kerrottiin työryhmälle jo viime keväänä, joten suurimmat pettymykset tunteet ovat ehtineet jo laantua. Tastula uskoo, että ohjelman lopettamisen taustalla on Ylen ohjelmapolitiikka ja TV2:n nuorennusleikkaus. Ohjelma on siirretty TV2:lta TV1:lle.

Tastulan käsityksen mukaan Seitsemäs taivas -ohjelma oli katsottu ja suosittu. Parhaimmillaan yleisöä on ollut 262 000 katsojaa.

- Seitsemäs taivas on pyrkinyt olemaan erilainen keskusteluohjelma. Kun katsoo näitä tämän syksyn katsojapalautteita, niin ohjelmalla on ollut kaikin puolin positiivinen vastaanotto.

Tastula ei siis saa potkuja, vaan hän jatkaa Ylen palveluksessa. Naiselle on esitetty toive, että jotain uutta pitäisi nyt keksiä.

Seitsemäs taivas -ohjelman seuraavassa lähetyksessä 26. lokakuuta vierailee nettipoliisi Marko Forss

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat