Realitytähden hurja pakkomielle: "Pesen hampaani 15 kertaa päivässä"

09.11.2012 20:15 - Katariina Näreaho

The Sun haastatteli Glamourelämää Essexissä -sarjassa esiintynyttä Amy Childsia tämän kauneusrutiineistaan. Nainen paljastikin yllättäen, että hänellä on pienimuotoinen pakkomielle valkoisiin hampaisiin, joka vie suunpuhdistuksen äärimmäisyyksiin.

Childsin joka-aamuisiin rutiineihin kuuluu kasvojen puhdistus, kasvovesi ja kosteusvoide. Lisäksi meikin alle hän laittaa pohjustusvoiteen.

- Tytöt, muistakaa aina käyttää pohjustusvoidetta meikkivoiteen alla, Childs sanoo.

Lisäksi nainen käy suihkussa joka ikinen aamu, jonka jälkeen hän laittaa hiuksiinsa suuret tarrapapiljotit. Näin hän saa hiuksiinsa volyymiä ja kuohkeutta.

- Olen hieman pakkomielteinen ihonhoidosta. Puhdistan ja kosteutan ihoni aina, joka aamu.

Childsin pakkomielteet eivät jää tähän, vaan hän kertoo harjaavansa hampaat 15 kertaa päivässä.

- Melko erikoista, mutta minun on pakko tehdä se joka päivä, koska rakastan valkoisia hampaita.

Hän ymmärtää harjauskertojen menevän jo hieman yli, mutta kertoo kärsivänsä lievästä pakko-oireisesta häiriöstä.

- Minun on pakko harjata ne viisitoista kertaa päivässä. Ei kaksitoista, vaan viisitoista, hän painottaa.

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat