Tosi-tv-tähti pilkkasi Vappu Pimiää – radiojuontajat tulivat puolustamaan
Big Brother- ja Viidakon tähtöset -ohjelmista tuttu Iida Ketola ja juontaja Vappu Pimiä ovat ajautuneet sanasotaan Twitterissä.
Eilen käydyn Jussi-gaalan aikana Iida Ketola lähetti Twitteriin viestin, jossa hän naljaili gaalan juontaneen Vappu Pimiän painosta. Iskelmän aamujuontaja Antti Granlund vastasi Ketolalle, että toisen raskauskiloista huomautteleminen ei ole tahdikasta.
Keskustelu on jatkunut Twitterissä tänään. Vappu Pimiä on harmitellut, että ihmisten ulkonäköä arvostellaan julkisesti. Hän on saanut tukea monilta käyttäjiltä, muun muassa Radio Rockin juontaja Jussi Heikelältä.
Näin Twitter-keskustelu on edennyt:
The Voice ja Iskelmä kuuluvat SBS Finlandiin.
Kilpailut
Uusimmat
Kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, kertoo Iltalehti
Liikenneturvan seuranta paljasti huolestuttavan piirteen suomalaisten vilkun käytöstä
Iltalehden tiedot: Eduskunnassa kuollut oli kansanedustaja, joka teki itsemurhan
Tänä vuonna kuollut huolettava määrä avustustyöntekijöitä maailmalla - luku uhkaa nousta ennätykselliseksi
Yle: Henkilö kuollut Eduskuntatalossa - paikalla poliisi, ensihoito ja pelastusviranomainen
Näytä lisää